Oslo

Oslo – eloisa pääkaupunki!

 

Göteborgin satamastamme pääsee kaunista maisemareittiä pitkin Norjan pääkaupunkiin Osloon, joka on eloisa ja energinen kaupunki eeppisen luonnonkauneuden keskellä. Kaupunki tekee vaikutuksen maailmanluokan ruokatarjonnallaan, erityisellä historiallaan sekä lumoavilla ja henkeäsalpaavan upeilla maisemillaan. 

 

Oslosta löytyy runsaasti kaunista luontoa: kaupunkipuistoja, tiheitä metsiä ja lumoava saaristo. Kauneuden kruunaa Oslonvuono, jonka maisemiin pääsee tutustumaan vesiltä käsin joko risteilyillä tai kanootilla meloen. Vuono on myös kaupungin suositun urbaanin saunakulttuurin keskus. Vuonon varrella on kaupungin sykkeessä kaksi pientä mutta suosittua urbaania rantaa, ja aivan erityisen ikimuistoisen tavan vuonoon tutustumiseen tarjoavat sen useat saaret.

 

Oslo on kuin tehty kävelijöille, ja kaupungin ainutlaatuisiin kaupunginosiin pääseekin parhaiten tutustumaan juuri kävellen. Entinen teollisuusalue Aker Brygge ihastuttaa lukuisilla ravintoloillaan ja kaupoillaan ja on noussut taiteen ja yöelämän keskukseksi. Tjuvholmen on puolestaan kaupungin kukoistava taidealue, ja erittäin trendikkäältä Grünerløkkan alueelta löytyy loistavia baareja, ravintoloita ja putiikkeja. Kaikki Oslon kaupunginosat ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia ja tutustumisen arvoisia.

 

Oslon maine maailmanluokan kaupunkina perustuu osittain sen maailmanluokan ruokatarjontaan. Kaupungista löytyy rinta rinnan niin katuruokaa, mereneläviä myyviä markkinoita, fine dining -ravintoloita kuin lukuisia kioskeja, joista saa pølsea, norjalaista versiota hotdogeista. Mathallenin, Vippan ja Barcode Street Foodin kaltaiset ruokahallit houkuttelevat puolestaan sekä turisteja että paikallisia asukkaita monipuolisella valikoimallaan paikallisia oluita, kansainvälistä ruokaa ja norjalaisia erikoisuuksia, kuten perinteisiä raspeballer-perunanyyttejä, lakkahilloa ja tuoreita mereneläviä. Eikä kannata myöskään jättää maistamatta ”brunostia”, ruskeaa vuohenjuustoa, joka maistuu herkulliselta vohvelin päällä. Juomien ystävät taas voivat sanoa ”skål” maistellessaan paikallisia väkeviä, kuten akvaviittia.

 

Oslo on myös museoiden ystävien unelmakohde. Norjalaisen popmusiikin historiaan pääsee tutustumaan Popsenteretissä, ja mäkihyppyfanien kannattaa suunnata Skimuseet i Holmenkolleniin. Vahvimman koskaan rakennetun puisen aluksen historiaan pääsee sukeltamaan Frammuseetissa ja ajassa taaksepäin Norsk Folkemuseumissa, jossa esitellään norjalaisia perinteitä vuosisatojen ajalta elävällä ja havainnollisella tavalla. Molemmat edellä mainituista sijaitsevat Bygdøyn museosaarella, jolta löytyvät myös Norsk Maritimt Museum ja Kon-Tiki-Museum.

 

Oslossa ei myöskään missään tapauksessa voi jättää väliin käyntiä Munchmuseetissa, joka siirrettiin hiljattain upeaan 13-kerroksiseen rakennukseen veden äärelle. Museossa on esillä useiden eri taiteilijoiden teoksia norjalaisen Edvard Munchin maalausten lisäksi. Museosta löytyy esimerkiksi useita versioita Munchin kuuluisimmasta maalauksesta Huuto. Muita Munchin teoksia – kuten Madonna ja Huudon alkuperäinen versio – on esillä kansallismuseo Nasjonalmuseetissa, josta löytyy Norjan suurin kokoelma taidetta, arkkitehtuuria ja muotoilua. 

 

Myös arkkitehtuurista innostuneille käynti Oslossa on perinteisen norjalaisen muotoilun ja modernin estetiikan vuoksi nautinto. Oslon keskustasta löytyy esimerkiksi kahdestatoista kapeasta ja eri korkuisesta ja levyisestä rakennuksesta koostuva viivakoodia muistuttava Bjørvika Barcode. Sataman vieressä sijaitseva Den Norske Opera & Ballet puolestaan tarjoilee rakennuksen katolle kapuaville upeita panoraamanäkymiä vuonolle. Ja jos toiveissa on löytää hiljaisuutta ja rauhaa, kannattaa suunnata vuonna 2020 avautuneeseen Deichman Bjørvikiin, joka on nimetty ainutlaatuisen tyylinsä vuoksi yhdeksi maailman upeimmista kirjastoista.

 

Taide ei kuitenkaan rajoitu Oslossa ainoastaan museoihin ja arkkitehtuuriin: kaupungista löytyy kaikkialta patsaiden ja seinämaalausten kaltaista julkista taidetta, jonka ansiosta kaupungin kaduilla kulkeminen tuntuu kuin olisi ulkoilmataidegalleriassa. Hyvä esimerkki tästä on laajalle levittäytyvä Frognerparken, josta löytyy maailman suurin patsaspuisto Vigelandsparken. Kannattaa siis olla silmä tarkkana joka puolelle kaupunkia kätkeytyvien taideaarteiden varalta!

 

Olitpa kesälomalla tai hiihtolomalla Skimore Oslossa, Oslo ihastuttaa taatusti jokaisen vierailun yhteydessä.

Oslo – eloisa pääkaupunki!

 

Göteborgin satamastamme pääsee kaunista maisemareittiä pitkin Norjan pääkaupunkiin Osloon, joka on eloisa ja energinen kaupunki eeppisen luonnonkauneuden keskellä. Kaupunki tekee vaikutuksen maailmanluokan ruokatarjonnallaan, erityisellä historiallaan sekä lumoavilla ja henkeäsalpaavan upeilla maisemillaan. 

 

Oslosta löytyy runsaasti...

Lue lisää Lue vähemmän

Tarjouskoodia sovelletaan

Tämä tarjouskoodi edellyttää suojausavainta

Majoituksen kuva

Hotell Bondeheimen

Majoituksen kuva

2-Hour Oslo Fjord Sightseeing Cruise by Sailing Ship

Majoituksen kuva

Oslo Fjord 3 Course Dinner Sightseeing Cruise

Majoituksen kuva

Private Shopping Tour from Oslo hotels to Oslo Fashion Outlet

Majoituksen kuva

Oslo Data eSIM from 0.5GB daily to 50GB 30 Days

Majoituksen kuva

Free City Walking Tour in Oslo

Majoituksen kuva

Central Oslo Guided Walking Tour

Majoituksen kuva

Sustainable Cruise in Oslofjord with audioguiding

Majoituksen kuva

Oslo Beer and Culture Walk

Majoituksen kuva

Winter Forest Walk and Campfire by Torchlight in Oslo

Majoituksen kuva

3 Hours Walking Tour for Great Food in Oslo

Majoituksen kuva

Guided Sightseeing Cruise on Oslofjord by Premium Silent Boat

Majoituksen kuva

Oslo Munch Museum Admission Ticket

Majoituksen kuva

Best of Oslo Guided Walking Tour

Majoituksen kuva

Viking Planet Oslo Combination Ticket

Majoituksen kuva

Self-Guided Viking Voyage in Oslo's Hidden Fjords

Majoituksen kuva

Malmøya Island Guided Hike in Oslo

Majoituksen kuva

Oslo Self Guided Audio Experience

Majoituksen kuva

Oslo City Tour and Traditional Norwegian Lunch

Majoituksen kuva

Self Guided Tour in Oslo with 100 Captivating Audio Stories

Tutustu useampaan kohteeseen

Asiakaspalvelu

Onko sinulla kysyttävää tai tarvitsetko apua varauksesi kanssa? Katso usein kysytyistä kysymyksistä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin.